
Näemme datan, löydämme oivallukset
Terveydenhuolto on murroksessa – ja me viemme sitä eteenpäin. Missiomme on uudistaa tapaa, jolla diagnostiset tiedot muuttuvat oivalluksiksi. Yhdistämällä ihmiset, järjestelmät ja teknologian yhtenäisiksi SaaS-ratkaisuiksi avaamme uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon diagnostiikalle.





Intohimomme
Kyllä, se on monimutkaista. Siksi olemme täällä.
Jo lähes neljä vuosikymmentä olemme uskaltaneet katsoa pidemmälle ja kehittäneet terveydenhuollon laboratorioiden arkea sujuvammaksi ja selkeämmäksi. Tänä päivänä Pohjoismaiden johtavana ja luotettuna SaaS-kumppanina vaikuttavassa diagnostiikassa jatkamme rajojen rikkomista teknologian avulla. Koska teknologian kuuluu palvella ihmistä, ei päinvastoin.

Ratkaisut
Tutustu My+:aan!
Yhtenäinen pohjoismainen tietomalli diagnostiikan SaaS -ratkaisujen keskiössä.
Meistä
Yhtenäisen ja vaikuttavan diagnostiikan kumppanisi
Maailmassa, jossa tieto monimutkaistuu tunti tunnilta, me Mylabilla ymmärrämme yhdistetyn tiedon voiman. Me uskomme siihen, että innovaation, kokemuksen ja rohkeuden avulla muutoksesta syntyy kestävää kehitystä. Yli 35 vuoden kokemuksella tietoratkaisuista autamme viemään terveydenhuollon diagnostiikan uudelle aikakaudelle.

Seuraava askel urallasi
Meille teknologia on enemmän kuin työkalu – se on kutsumus
Keitä me olemme? Diagnostiikan arkkitehteja: innovoijia, tutkijoita, tekijöitä ja kehittäjiä viemässä terveydenhuollon diagnostiikan SaaS-ratkaisut uudelle aikakaudelle.
Ratkaisut
Ehkä täydellisyys onkin pohjoismainen piirre?
My+ on turvallinen, sujuva ja helppokäyttöinen SaaS-ratkaisu, joka hallitsee koko laboratorion prosessin näytteenotosta tuloksiin ja täyttää tiukimmatkin sääntelyvaatimukset.
Avainluvut
Mylab lukuina
perustettu
liikevaihto vuonna 2024
työntekijöitä
markkinaosuus Pohjoismaissa

Menestystarinoita asiakkailtamme
Yhdistämme ihmiset, järjestelmät ja datan
Edistämme terveempää yhteiskuntaa yhdistämällä ihmiset, järjestelmät ja datan. Ratkaisujemme avulla autamme lääkäreitä tekemään oikeita hoitopäätöksiä ja tarjoamaan potilaille mielenrauhaa.
Pohjoismainen, luotettu kumppani




















